Matkapojat Oy
Yritysbrändin uudistaminen


Tausta
Valtakunnallisesti tunnettu, 18 paikkakunnalle levittynyt ja pitkät perinteet omaava matkatoimisto Matkapojat löysi Deeperin geografisen sattuman myötä. Matkapoikien arvokkaan ja kotimaisen perheyrityksen yritysbrändi oli modernisoimisen tarpeessa jotta se onnistuisi vastaamaan paremmin kohderyhmien odotuksia ja muuttunutta ostokäyttäytymistä.
Tavoitteet
Matkapoikien yritysbrändin modernisoinnilla tavoiteltiin uusien kohderyhmien aktivointimista kuitenkaan muuttumatta vieraaksi vanhalle kohderyhmälle ja vakiasiakkaille. Yritysilmeen modernisoinnilla pyrittiin myös virtaviivaistamaan yritysmateriaaleja sekä vähentämään taakkaa henkilökunnalta tukemalla sisäistä tuotantoa graafisella ohjeistolla, materiaalipankilla ja brand bookilla.
Toimenpiteet
Toimenpiteiden lähtökohtana toimi strateginen markkinoinnin suunnittelu sekä niin johdolle kuin asiakasrajapinnalle toteutettu henkilöstötutkimus.
Deeper toteutti yritysilmeen modernisoimisen kahdella pääperiaatteella:
I Kunnioittamalla pitkiä perinteitä tai tunnettuuden omaavia elementtejä kuten logot ja tunnusvärit.
II Kustannustehokkuudella, jonka myötä pyrittiin säilyttämään esimerkiksi myyntitoimipisteiden teippaukset ja somisteet poistamalla häiritseviä elementtejä uuden luomisen sijasta.
Tulokset
Yrityksen visuaalinen ilme tuotiin tälle vuosituhannelle tunnetun yrityksen perinteitä kunnioittaen. Henkilöstön tarpeita varten lanseerattiin Matkapoikien ensimmäinen brandbook, joka sisältää kaikille tarpeelliset tiedot yrityksen markkinoinnin periaatteista sekä graafisen ohjeiston.
Käytetyt palvelut
- Markkinointistrategia
- Graafinen suunnittelu
- Yritysilmeen modernisointi
- Yritysmateriaalit
|